Oma polku

Oma polku 30x80x4cm

Ennen vanhaan oli selvää, että ihminen valitsee (tai oli pakotettu valitsemaan) elämänsuuntansa nuorena ja jatkaa samaa tietä elämänsä loppuunsa saakka. Nykyisin on ihan tavallista, että ihminen vaihtaa asuinpaikkaa, ammattia, puolisoa tai koko elämäntapaansa useita kertoja elämänsä aikana. Uudet alut voivat olla uuvuttavia, sillä niihin ajaudutaan monesti kriisien kautta. Oman polun löytymiseen kannattaa kuitenkin panostaa ja… Jatka lukemista Oma polku

Pysähtyneet hetket

Pysähtyneet hetket diptych 20x50x4cm

Pysähtyneet hetket ovat tuttuja juttuja luonnossa, sillä lepo on sen kiertokulun kannalta välttämätöntä. Täällä Pohjolassa koko luonto viettää (useimmiten) talvea lumipeitteen alla kuin pesässä, kun taas kesäiset kasvun kaudet rönsyävät parhaimmillaan lämpiminä ja lempeinä. Pysähtyneet hetket– diptyykin esikuvina ovat valokuvani jäätyneestä purosta kotini lähettyvillä. Senkin on vuoroteltava talviunen ja runollisen pulinansa välillä. Parasta talvessa onkin… Jatka lukemista Pysähtyneet hetket

Fantasiamainen merihevonen

Merihevonen 80x30cm

Joskus maalaussessio voi alkaa, vaikka ei olisi valmiiksi suunnitellut, mitä aikoo tehdä. Lähden vaan tekemään pelkästä maalaamisen ilosta! Lopputulos löytyy useimmiten matkan varrelta, prosessin kautta. Tällä kertaa otin esiin 30x80cm kokoisen 3D- kanvaasin (deepedge canvas) ja mielessäni alkoi pyöriä syvä meri. Väreiksi valitsin indigon, sinisen (phthalo blue) ja valkoisen. Vähän vettä maaleihin, niin rentouttava taustamaalaus… Jatka lukemista Fantasiamainen merihevonen