Apostolinmiekan kukkia– maalauksessa on kyse painantatekniikalla (dipping technique) tehdystä pienestä maalauksesta, jossa on käytetty valkoista, keltaista, violettia ja kultaista akryylimaalia.
Vaikka tekniikan luulisi olevan melko helpon, uusin painamisen kolme kertaa samoilla väreillä. Vasta sitten kuvio oli mielestäni kelvollinen. Lisäksi tein muutaman ilmapallosuukon (balloon kisses), joista muodostui kukkamaiset kuviot. Kun katson maalausta nyt jälkeen päin, niin se näyttää kevyeltä, jopa leijuvalta. Abstraktit maalaukset saavat mielikuvituksen liikkeelle.

Apostolinmiekka (Neomarica Northiana, Walking Iris) on kurjenmiekkakasveihin kuuluva huonekasvi, jossa on jyhkeät miekkamaiset lehdet. Minun kasviini nousee heinäkuun tienoilla kukkavana yhden tai useamman lehden sisältä. Valkoisissa ”iirismäisissä” kukissa on violetteja ja oransseja kuvioita. Kukka elää vain yhden päivän, joten silloin on parasta olla paikan päällä ihastelemassa.

Tämäkin maalausohje löytyy uudesta Kuppi nurin! kaatomaalauksen oppaasta, jonka voit tilata joko painettuna rengaskirjana tai e-kirjana etusivulta tai tästä!